Tieteellistä tutkimusta synnytyspelosta ja pelkosektioista

Tulokset: Synnytyspelon takia HYKS:n sairaaloissa tehtiin vuosina 1999 - 2005 keisarileikkaus 0,5 - 3,0 %:ssa synnytyksistä, koko maassa vuonna 2005 keskimäärin 1,0 %:ssa (0,2 - 3,0 %). HYKS:n alueella synnytyspelon takia keisarileikkauksella synnyttäneet olivat keskimäärin 34,4-vuotiaita ja heistä 56,6 % oli pitkälle koulutettuja. 

Vaikeasta synnytyspelosta kärsii Suomessa 5 - 6 % raskaana olevista naisista. Synnytyspelko varjostaa odotusta, häiritsee synnytykseen ja vanhemmuuteen valmentautumista sekä vaikuttaa synnytyksen jälkeiseen aikaan (Saisto 2000). Synnytyspelko ilmenee painajaisina, ahdistuneisuutena ja paniikkikohtauksina. Synnytyspelosta kärsineillä on usein vaikeuksia vanhemmuudessa ja varhaisen vuorovaikutuksen muodostamisessa vastasyntyneeseen sekä lisääntynyt riski sairastua lapsivuodemasennukseen (Soderqvist ym. 2006). Usein synnytyspelko ilmenee toiveena saada synnyttää keisarileikkauksella. Tämä toive on yleisin synnytyspelkopoliklinikkaan lähettämisen syy.

Pohjoismaissa synnytyspelon käsite ja hoito vakiintuivat jo yli kymmenen vuotta sitten.

Synnytyspelko tai siihen rinnastettava tila on yksi yleisimmistä keisarileikkauksen syistä, muissa länsimaissa vielä useammin kuin Suomessa (Atiba ym. 1993, Eftekhar ja Steer 2000).

Synnytyspelon takia tehtyjen keisarileikkausten osuus kaikista keisarileikkauksista vaihtelee suuresti. Vuonna 2005 se oli Kätilöopiston sairaalassa 6,5 %, Jorvin sairaalassa 7,9 % ja Naistenklinikassa 11,8 %. Keisarileikkausten osuus synnytyksistä koko Suomessa oli 13,0 - 24,9 %, kun kaikki leikkausaiheet otetaan huomioon. Synnytyspelon takia keisarileikkauksia tehtiin vuonna 2005 noin 1,0 %:lle (0,2 - 3,0 %:lle) synnyttäjistä. Synnytyspelon vuoksi tehtyjen osuus kaikista keisarileikkauksista vaihteli muualla Suomessa 1,8 %:sta 8,1 %:iin.

Synnytyspelon takia äitiyspoliklinikassa kävi koko Suomessa keskimäärin 3,3 % (1,6 - 5,4 %) synnyttäjistä, Jorvin sairaalassa noin 4 %. Saamiemme kyselyvastausten perusteella noin 75 % (55 - 90 %) synnytyspelkopoliklinikan potilaista päätyy alatiesynnytykseen. Näissä luvuissa on hyvä huomioida ilman synnytyspelkopoliklinikassa käyntejä erikoismaksuluokassa (EML) synnytyspelkodiagnoosin perusteella tehtävät keisarileikkaukset, joita kyselymme mukaan tehdään ainakin Turun ja Helsingin alueella.

Kaiken kaikkiaan vuonna 2005 tehtiin HYKS:n synnytyssairaaloissa 230 keisarileikkausta synnytyspelon takia (Naistenklinikassa 139, Kätilöopiston sairaalassa 57, Jorvin sairaalassa 34).

Potilaiden ikä vaihteli välillä 16 - 49 vuotta (keskiarvo 34,4 vuotta, keskihajonta 5,6 v). Jorvin sairaalassa vaihteluväli oli 22 - 49 vuotta (keskiarvo 32,8 v, keskihajonta 5,5 v), Kätilöopiston sairaalassa 16 - 43 vuotta (keskiarvo 31,8 v, keskihajonta 6,2 v) ja Naistenklinikassa 16 - 46 vuotta (keskiarvo 35,8 v, keskihajonta 4,9 v).

Jorvin sairaalassa pitkälle koulutettujen osuus oli 61,8 %, Naistenklinikassa 65,5 % ja Kätilöopiston sairaalassa 42,2 %. Vertailuun saimme kaikkien synnyttäjien pitkälle koulutettujen osuuden, joka oli koko Suomessa 16,7 % ja pääkaupunkiseudulla 22,9 % (Stakes, synnytystilastot vuonna 2005).

Ensisynnyttäjien osuus HYKS:n synnytyssairaaloissa synnytyspelon vuoksi keisarileikkauksella synnyttäneistä oli noin 40 % (38,1 - 40,4 %). Sairaaloiden välillä ei havaittu tässä merkitseviä eroja.

Ei voida olettaakaan, ettei keisarileikkauksia tehtäisi lainkaan synnytyspelon vuoksi ja keisarileikkaukseen päätyminen voi olla synnytyspelon asianmukaisen hoidon lopputulos hankalimmissa tapauksissa. On myös tärkeä ja hyvä asia, että sektion todellinen syy mainitaan aiheeksi. Vielä 1990-luvullakin yksi tavallisimpia suunnitellun keisarileikkauksen syitä oli suhteellisen ahdas lantio (pelvis angusta relativa). Tämä diagnoosi ei yleensä perustunut objektiiviseen tutkimukseen vaan mahdollisti »kunniallisen» tavan hoitaa synnytys keisarileikkauksella. Todennäköisesti suuri osa näistä tapauksista oli synnytyspelon takia tehtyjä keisarileikkauksia, sillä tätä diagnoosia näkee enää hyvin harvoin ensisynnyttäjillä.

Pohdittavaksi jää, onko maamme eri sairaaloiden antamassa synnytyspelon hoidossa suuria eroja. Palveluiden saatavuus ja laatu saattavat vaihdella alueittain. Osa lääkäreistä on motivoituneita hoitamaan pelkoa ja osa kokee keisarileikkauksen luontevaksi ja helpoksi vaihtoehdoksi. Lisäksi joissakin sairaaloissa potilaalla on ollut mahdollisuus siirtyä EML-potilaaksi, jos ensimmäisen lääkärin kanta ei ole ollut myönteinen. EML-järjestely loppuu helmikuun lopussa 2008, joten muutoksen aiheuttamat seuraukset jäävät nähtäväksi. Monin paikoin toiminta on järjestetty erikoispoliklinikoihin, joissa asiaan perehtyneet ja siitä innostuneet ihmiset hoitavat synnytyspelkopotilaita. Kaikki pelkopotilaat eivät ole kuitenkaan ohjautuneet niihin. Toisaalla synnytyspelkopotilaat kulkevat osana muuta potilasvirtaa äitiyspoliklinikan potilaiden joukossa, jolloin asiantuntevaa apua ei välttämättä aina ole yhtä hyvin tarjolla. Kaikissa sairaaloissa tosin synnytyspelkoisia hoitavat paljon myös asiaan perehtyneet kätilöt omilla vastaanotoillaan.

Koulutustaso ja ikä vaikuttanevat synnytyspelon vaikeuteen. Ainakin pääkaupunkiseudulla synnytyspelon takia leikatut olivat selvästi muita synnyttäjiä koulutetumpia ja jonkin verran iäkkäämpiä. Synnytyspelon hyväksyttävyydessä ja asiasta tiedottamisessa lienee myös alueellisia eroja. Niin ikään on mahdollista, että lääkäreiden suhtautuminen synnytyspelkoon ja sen hoitoon vaihtelee eri puolilla Suomea. Tämä näkyy erikoismaksuluokassa tehtävien keisarileikkausten määränä ja toisaalta myös paikallisesti synnytyspelkoleikkausten hyvinkin pieninä määrinä. Sairaaloiden keisarileikkausmäärät vaihtelevat myös paljon, ja yhtäläisyyttä on nähtävissä keisarileikkausten määrän ja synnytyspelon takia tehtyjen määrän välillä.

Valtakunnallisesti yhtenäisen hoitomallin luominen olisi tärkeää hoidon tehostamiseksi ja potilaiden tasa-arvon takaamiseksi. Ruotsissa synnytyspelon hoito on järjestetty kansallisesti ns. Aurora-ryhmien avulla (Sjögren ym. 1998). Potilaat voivat itse ottaa yhteyttä Aurora-ryhmien kätilöihin kokiessaan hankalaa synnytyspelkoa. Näin on madallettu kynnystä ottaa yhteyttä avun saamiseksi.

Täytyy kuitenkin muistaa, että synnytyspelko voi olla myös lääketieteellisenä keisarileikkauksen aiheena, jos alatiesynnytys tuntuu mahdottomalta asianmukaisesta hoidosta huolimatta. Tällöin päätöksen tekee hoitava lääkäri perehdyttyään potilaan synnytyspelon taustoihin ja luonteeseen. Jossain tilanteessa keisarileikkaus on parempi vaihtoehto kuin pakotettu alatiesynnytys, joka altistaa hankalalle psyykkiselle traumatisoitumiselle (Cigoli ym. 2006, Soderqvist ym. 2006).

Synnytyslääkäreiden suhtautumista äidin pyynnöstä tehtäviin keisarileikkauksiin on tutkittu myös muissa maissa (Habiba ym. 2006). Maakohtaiset erot ovat merkittäviä. Myönteisesti äidin pyyntöön synnyttää keisarileikkauksella ilman erityistä syytä suhtautuu 15 - 79 % synnytyslääkäreistä. Luvut ovat suurimmat Saksassa ja Britanniassa ja pienimmät Espanjassa ja Ranskassa. On kuitenkin huomattava, että muualla kuin Pohjoismaissa ei synnytyspelkoa ole perinteisesti hoidettu mitenkään. Pohjoismaista Ruotsi oli mukana kyselytutkimuksessa, ja siellä noin puolet vastanneista (49 %) toimisi äidin pyynnön mukaisesti. Suomessa aiheesta ei ole käyty yleistä keskustelua.

Artikkeli kokonaisena: http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo96817&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=haku&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_hakusana=keisarileikkaus